Vuonna 1979 perustettu yhtiö laajentui vuonna 2015 SSR Group -konserniksi. Yrityksen liiketoimintaan kuuluu sekä uudis- että korjausrakentaminen. Asuntotuotannon lisäksi yritys on urakoinut muun muassa kouluja, toimistoja, teollisuuslaitoksia, paloasemia sekä kauppa- ja liikepaikkakiinteistöjä. SSR:n vahva omavaraisuus mahdollistaa projektien toteuttamisen lähes täysin omalla henkilöstöllä ja kalustolla. SSR Group Oy:n budjetoitu liikevaihto vuodelle 2016 on noin 120 miljoonaa euroa. Konserni työllistää Suomessa noin 200 rakennusalan ammattilaista sekä suuren määrän alihankkijoita.

Vieraile verkkosivullamme