Älykäs auto paikkaa kuljettajan virheet

Ajonvakautusjärjestelmä on tarkoitettu kuljettajan avuksi, mutta sen ominaisuuksista tietämätön kuski voi aiheuttaa onnettomuuden.

Törmäyksenestoavustin toimii silloin, kun kuljettajan arviointikyky pettää. Järjestelmä löytyy vakiona jokaisesta uudesta Mercedes-Benz-autosta.

Talvisilla pikkuteillä ulosajoja sattuu, kun auto ajaa liian suurella vauhdilla kaarteeseen. Tilannenopeus on liian suuri, ja kuljettajan hätiköity korjausliike saa auto lähtemään sivuluisuun. Tällöin auton elektroninen ajonvakautusjärjestelmä rientää apuun.

– Olisi tärkeää, että kuljettaja osaa toimia ajonvakautusjärjestelmän kanssa, sekä tietäisi sen toimintaperiaatteet, toteaa Mercedes-Benz merkin tuotepäällikkö Teemu Tallqvist.

Ajonvakautusjärjestelmä on kehitetty siten, että auto voi jarruttaa yhtä pyörää kerrallaan ja saa näin auton kääntymään keskiakselinsa ympäri. Autoa pystyy kääntämään hyvin liukkaallakin, kun pitoa on tarjolla äärimmäisen niukasti ja kuljettajan konstit useasti jo käytetty. Järjestelmä seuraa auton renkaiden pyörimisnopeuksia ja tietää näiden välisistä mahdollisista eroista, nopeudesta, sekä ohjauskulmasta onko auto etenemässä haluttuun suuntaan, vai onko hallinta menetetty.

Tallqvistin mukaan ESP-ajonvakautusjärjestelmä pystyy ennakoimaan ja korjaamaan kulkusuuntaa.

– Kuljettajan tehtävä on pitää ratti vakaana, myötäillä suuntaa johon halutaan, pitää renkaat haluttuun suuntaan ja jatkaa tasaisella kaasulla. Auto ei lue ajatuksia, joten jos kuljettaja heilauttaa rattia isolla liikkeellä, auton järjestelmä seuraa hieman jäljessä, eikä korjaus ole halutun kaltainen. Auto saattaakin kääntyä yllättävästi ihan eri suuntaan mihin kuljettaja tarkoitti, ja silloin ollaankin jo sisämutkan ojassa. Ajonvakautuksella varustettu auto haluaa mennä aina renkaiden osoittamaan suuntaan, se on tärkein asia, mikä kuljettajan pitää tietää ESP-järjestelmästä,Tallqvist toteaa.

 

Näytä autolle suunta - ajonvakausjärjestelmä hoitaa käännöksen

 

 

Erikoistilanteita pitää harjoitella

Oman auton ominaisuuksia olisi hyvä harjoitella esimerkiksi jääradalla tai muussa turvallisessa paikassa.

– Saman merkin sisälläkin eri painoiset, vetotapaiset ja malliset autot ovat erilaisia ajaa. Reilun tonnin painoinen auto käyttäytyy kaarteessa ihan eri tavalla kuin 2,5 tonnin painoinen. Erikoistilanteita pitää harjoitella, ja niissä ajaminen pitää opetella uudelleen. Lähes kaikilla vanhempia autoja ajaneilla tulee nopeissa tilanteissa selkäytimestä, että jarrua pitää pumpata ja rattia käännellään puolelta toiselle tai pyöritetään kuin trukkikuski. Uusissa autoissa oikea ajotapa on näyttää autolle vain suunta, jonne halutaan, pitää ratti vakaana ja antaa auton hoitaa loput. Kuljettajan pitää toki valita tilanteeseen sopiva nopeus, koska järjestelmät pystyvät auttamaan meitä ja tekemään meistä parempia kuskeja, mutta eivät kumoa fysiikan lakeja.

"Uusissa autoissa oikea ajotapa on näyttää autolle vain suunta, jonne halutaan, pitää ratti vakaana ja antaa auton hoitaa loput."

Toinen vaikea paikka on Tallqvistin mukaan liukkaalla kelillä jarruttaminen ja jarruttaminen yleensäkin. Peräänajot ovat yleisiä etenkin taajamissa, joissa kuljettajan huomio kiinnittyy useasti johonkin muuhun kun ajosuunnan tarkkailuun.

– Nykyautoissa on jarruassistentti, joka mahdollistaa jokaiselle kuljettajalle kokoon tai voimiin katsomatta parhaan mahdollisen jarrutuksen olosuhteet huomioiden. Kun jarrutus on refleksinomaisen nopea tai voimakas, aktivoituu jarruassistentti, joka avustaa kuljettajaa täysjarrutuksen tekemisessä. Kuljettaja pitää jarrun painettuna pohjaan ja keskittyy ohjaamaan. Heti kun jalan nostaa jarrulta, auto on taas kuljettajan ohjauksessa ja jarruassistentti lopettaa avustamisen, Tallqvist selittää.

Auto varoittaa kuljettajaa ja muita

Jarruassistentti voidaan aktivoida myös tutkalla, kun uhkaava tilanne lähestyy. Törmäyksenestoavustin toimii tutkatekniikkaa hyväksikäyttäen ja jarruassistenttia hyödyntäen, silloin kun kuljettajan arviointikyky pettää.

Tutka havaitsee, jos edessä oleva kohde hidastaa vauhtia voimakkaasti tai pysähtyy kokonaan. 1,6 sekuntia ennen laskennallista kontaktia järjestelmä varoittaa kuljettajaa merkkiäänellä ja mittariston varoitusvalolla, sekä aktivoi jarruassistentin, joka vain odottaa kuljettajan ensimmäistä jarruelettä. Silloin ei ole väliä painaako jarrua pikkuisen varpaiden kärjillä vai täysillä pohjaan, auto pyrkii suorittamaan täyden jarrutuksen ja estämään kontaktin. Järjestelmä pystyy myös suorittamaan autonomisen jarrutuksen tarvittaessa. Järjestelmä löytyy vakiona jokaisesta uudesta Mercedeksestä.

– Olisi tärkeää että kuljettaja osaa toimia ajonvakautusjärjestelmän kanssa sekä tietäisi sen toimintaperiaatteet, toteaa Mercedes-Benz merkin tuotepäällikkö Teemu Tallqvist.

– Ihmisen reaktioaika on aina vähintään puoli sekuntia hyvässä vireessä, ja mitä väsyneempi ja mitä pidempään on ajanut, sitä pidempi reaktioaika on, Tallqvist muistuttaa.

Törmäyksenestoavustimen aloittama, tarpeeksi voimakas jarrutus antaa meille huomattavasti lisää aikaa yllättävissä jarrutustilanteissa. Yleensä keskivertokuljettaja arvioi tilanteen sekä jarrutehon tarpeen väärin ja jarrutusta joudutaan korjaamaan. Törmäyksenestoavustimella voidaankin estää noin kolmasosa sattuneista peräänajoista. Uusissa Mercedeksissä on kiinnitetty huomiota myös ympäristön varoittamiseen. Maantienopeuksilla tehty lukkojarrutus käynnistää auton hätävilkut automaattisesti, sekä jarruvalot vilkkuvat aina kun jarruassistentti on mukana jarrutuksessa

– Jos auto jatkaa jarrutuksen jälkeen matkaa, hätävilkut menevät automaattisesti pois päältä, kun vauhti kasvaa taas yli kahteenkymppiin.

Uudet ajonvakautusjärjestelmät voisivat Tallqvistin mukaan toimia teknisesti täysin kuljettajan huomaamatta.

– Valmistaja on kuitenkin lisännyt järjestelmään esimerkiksi rohinaa ja jarrupoljin antaa hieman vastusta, jotta kuljettaja huomaa auton puuttuneen ohjaamiseen. Tällöin kuljettaja saa autolta palautteen välittömästi, ja muistaa ehkä seuraavalla kerralla ennakoida virheen.

Näin toimii törmäyksenestoavustin: 

  • Törmäyksenestoavustin toimii tutkatekniikkaa hyväksikäyttäen ja jarruassistenttia hyödyntäen, silloin kun kuljettajan arviointikyky pettää. 
  • Tutka havaitsee, jos edessä oleva kohde hidastaa vauhtia voimakkaasti tai pysähtyy kokonaan. 1,6 sekuntia ennen laskennallista kontaktia järjestelmä varoittaa kuljettajaa merkkiäänellä ja mittariston kautta visuaalisesti, sekä samalla aktivoi jarruassistentin joka vain odottaa kuljettajan ensimmäistä jarruelettä.
  • Ei ole väliä painaako jarrua pikkuisen varpaiden kärjillä vai täysillä pohjaan, auto pyrkii suorittamaan täyden jarrutuksen ja pyrkii estämään kontaktin.
  • Järjestelmä pystyy myös suorittamaan autonomisen jarrutuksen tarvittaessa.
  • Järjestelmä löytyy vakiona jokaisesta uudesta Mercedes-Benz-autosta.

 

 

Muuta aiheeseen liittyvää: Moni jarruttaa väärin