Tyylimuutos toi esiin aikuisemman naisen

Carolina Kulmala, 29, on kahden lapsen äiti, jonka ruuhkavuosiin on mahtunut niin opiskelua kuin talonrakennustakin. Unettomien vauvavuosien jälkeen tyyliin panostaminen on alkanut jälleen kiinnostaa, joten Muuttumisleikki Kankaanpäässä -yrittäjien vinkit tulivat tarpeeseen.

Heinäkuussa 30 täyttävä Carolina Kulmala on innoissaan päästyään mukaan muuttumisleikkiin.

- Tämä tuli kyllä hyvään saumaan, ikään kuin iso synttärilahja, iloitsee Kulmala.

Vaikka mittariin onkin tulossa pyöreitä, ei Carolina haikaile näyttävänsä yhtään nuoremmalta, päinvastoin.

- Etenkin lasten kanssa liikkuessa toivoisin näyttäväni hieman enemmän ikäiseltäni, enkä ihan teiniäidiltä.

Hius- ja kauneus Studio Anna & Axeliin astuessa Carolinaa jännittää, eikä hän kaipaisi kovin radikaalia muutosta. Kampaaja Teija Vanhatalon ideat skarpista otsatukasta ja kerroksellisesta polkasta saavat muuttujan kuitenkin puolelleen.

- Carolinan ihonväriin sopii jopa dramaattisen tumma väri, joten valitsin hänelle Cutrinin tuotteista kauniin mustapunaisen sävyn, Vanhatalo kertoo.

Anna ja Axelissa Carolinalle taiotaan näyttävyyttä myös silmiin volyymiripsipidennysten avulla. Toteutuksesta vastasi Heidi Ahopelto.

- Ripset toivat heti huolitellun olon. Taidankin heti varata seuraavan ripsihuollon, suunnittelee Caroliina peilille räpytellessään.

 

Tyylillä treeneihin ja juhliin 

Birgit Haapala johdattaa Carolinan urheiluvaatetrendien pyörteisiin Team Sportiassa.

- Treenivaatteissa ollaan värikkäiden vuosien jälkeen menossa takaisin maltillisempaan ja mustavalkoisempaan tyyliin, kuvailee Haapala ja saa pukeutumisessaan värejä karttavan Carolinan huokaisemaan helpotuksesta.

Yksivärisiä mustia housuja urheillessa käyttävän Carolinan mielestä kuviolliset trikoot tuntuvat aluksi hieman hurjilta. Mustien tossujen ja paidan kanssa graafinen kokonaisuus alkaa kuitenkin pian miellyttää silmää.

Marivarumon sovituskopissa ei muuttuja enää pysty välttymään väreiltä. Katja Rytkönen kantaa sovitettavaksi vihreää, pinkkiä ja keltaista. Napakymppiin osuu lopulta monikäyttöinen pellavamekko, joka on yhtä aikaa tyttömäinen ja tyylikäs.

- Voimakas väri sopii Carolinalle upeasti ja vyö tuo esiin siron vyötärön. Tämä vaate muuntautuu asusteita vaihtamalla arkeen ja kesän moniin juhliin, perustelee Rytkönen asuvalintaa.

- Tämä väri on kyllä aivan upea, ihastelee Carolina mekkoa, ja harkitsee vakavasti etsivänsä vaatekaappinsa jotakin pinkkiä.

Lenkkeilyä harrastavalle Carolinalle valittiin muodikas treeniasu Team Sportian valikoimista.

Asusteet ja alusvaatteet viimeistelevät tyylin 

Jotta vaatteet istuisivat täydellisesti ja olo olisi mukava, etsitään Kankaanpään Kemikalion valikoimista oikeanlaiset alusvaatteet molempiin asuihin.

- Joka naisella tulisi olla eri liivit ainakin juhlaan, arkeen ja urheiluun, opastaa yrittäjä Elina Mesiniemi.

Alusasujen lisäksi kemikaliosta löydetään asua täydentämään vielä korut ja siro pikkulaukku.

- Olen aika huono käyttämään korkokenkiä. Taidan omistaa vain yhdet, kertoo Carolina sovitellessaan juhlaan sopivia avokkaita Kenkä Avenuen valikoimista.

Yrittäjä Katri Luomalla on kuitenkin hyviä uutisia korkokenkien epämukavuutta pelkääville.

- Meiltä löytyy paljon tuotteita kenkien mukavuuden parantamiseksi. Kannattaa kokeilla vaikkapa pehmeitä päkiätyynyjä, Luoma vinkkaa.

Sadepilvien välistä pilkistää välillä aurinko, joten asut viimeistellään Optikko Kangasniemeltä löytyvillä aurinkolaseilla. Sporttiseen menoon sopii loistavasti tämän kesän trendikkäin valinta, väriliset peililinssit, kun taas juhlatyyliin valitaan klassiset ja naiselliset Bulgarin lasit, jotka Carolina tuntee heti omakseen.

Kulmat kuntoon ja kameran eteen

Diplomikosmetologi Marianne Koskela Kauneushoitola Marikosissa kuuntelee Carolinan toiveita meikin suhteen. Huulipuna saa muuttujalta täystyrmäyksen, joten meikissä panostetaan selkeästi silmiin. Muutama päivä aiemmin muotoillut ja kestovärjätyt kulmakarvat ovat jo ehtineet ihastuttaa Carolinaa.

Carolina vierastaa huulipunia, joten Marianne Koskela panosti meikissä peittävään pohjaan ja näyttäviin silmiin.

- Luonnolliset ja tuuheat kulmakarvat ovat tällä hetkellä muodissa. Kestovärjäys on kiireisen naisen ja laiskan meikkaajan pelastus, Koskela kertoo.

Iltapäivällä Kuva-Centerin studioon saapuu aivan uuden näköinen nainen.

- Ihana! Tyylikäs leidi! Käännä hieman kasvoja valoon. Nojaa eteen. Oolalaa!

Valokuvaaja Marja Seppälän tarkat ohjeet tekevät poseeraamisesta helppoa eikä kuvaajan innostus voi olla tarttumatta myös kuvattavaan. Tuloksena on kymmenittäin upeita otoksia.

- Carolinassa syttyi muutoksen ansiosta ihan uudenlainen naisellinen hehku, kehuu kuvaaja otoksia katsellessaan.

Näytän ihan erilaiselta! En ainakaan enää 18 vuotiaalta, Carolina iloitsee kuvia nähdessään.

- En tunnista itseäni, huudahtaa Carolina lopullisia kuvia katsellessaan. Parhaaksi asiaksi uudessa tyylissä hän nostaa kampauksen ja kulmakarvat, jotka molemmat korostavat kauniisti kasvonpiirteitä.

- Ja kokonaisuus näyttää kyllä naiselliselta, eikä miltään pikkutytöltä.

Muutos ei jää huomaamatta kotonakaan. 7 vuotiaan Erica-tyttären kommentti kiteyttää loistavasti koko muutospäivän: “Meillä on uus äiti!”