Murhamies sai anteeksi

Lauri “Late” Johansson, elinkautisvanki Rikollisjengin ex-johtaja ja murhista tuomittu vanki: ”Mun ei tarvitse enää pelätä. Rukous ja Raamattu antavat voimaa.”

Faija oli kuorma-autoilija, ja äiti ajoi taksia. Kaikki meni hyvin, kunnes faija alkoi dokata. Hän ei pystynyt enää hoitamaan työtään. Konkurssihan siitä tuli ja avioero.

Faija oli humalassa väkivaltainen. Sain elämäni ensimmäiset 12 vuotta selkään joka päivä. Kultahetki kuitenkin oli, kun faija osti mulle vaihdefillarin. Sillä poljin ympäri kyliä ja pikateitä.

13-vuotiaana muutin äitini ystävättären luo. Oli pakko lähteä faijan väkivallan takia. Mulla ei ollut miesmallia, joten aloin pyöriä kylän puliukkojen kanssa. Kuvaan tuli alkoholi ja ekat väkivaltarikokset.

En ole katkera vanhemmilleni, en kenellekään. Lapsuus oli mikä oli faijan dokaamisen takia, mutta rikokset ovat olleet omia valintojani. Ensimmäinen kaksivuotinen vankilareissu tuli vuonna 1984.

Murhat, joista nyt istun, tein huumekauppoja hoidellessani. Huumekaupassa, rikollisjengeissä ja ammattirikollisuudessa oli omat lakinsa. Elin amfetamiinipöllyssä ja luulin, että olen suuri kingi ja mulla olisi valtaa, kun oli oma liigakin. Nyt tiedän, että se oli harhaa.

Äitini rukoili puolestani koko elämänsä. Hän kuoli vuonna 2004 syöpään. Riihimäen vankilan pastori tuli käymään sellissäni, katsoi minua ja sanoi, että mun puolestani oli rukoiltu ja mä olin ”esirukoustapaus”. Emme olleet aikaisemmin jutelleet. Ihmettelin, mistä hän voi tällaisen asian tietää.

Olin ikäni uskonut Jumalan olemassaoloon mutta elänyt oman tahtoni mukaan. Rupesin miettimään uskonasioita. Menin vankilan raamattupiiriin, sillä halusin muuttua. Olin harrastanut voimannostoa ja tullut sen avulla vahvaksi. Ajattelin, että uskon hommakin on samanlaista: jos harrastan uskonasioita, tulen uskoon.

Sitten mulle tuli voimakas syyllisyydentunto, ja yhtenä keskiviikko-iltana marraskuun lopulla 2007 Jeesus pelasti mut. Ymmärsin, että uskoontulo oli Jumalan teko, ei minun. Se on hienointa, mitä olen kokenut. Eivät mitkään huumeet ole saaneet sellaista aikaan.

Seuraavana lauantaina, 1. joulukuuta 2007, oli 42-vuotissyntymäpäiväni. Soitin silloin Helsingin väkivaltarikosyksikön tutkijalle. Kerroin, että olin tullut uskoon ja halusin tunnustaa kaksi selvittämätöntä murhaa.

Samana viikonloppuna kirjoitin 40 kirjettä, kun tuli valtava tunne, että uskosta pitää kertoa kavereille. Vanha Johansson oli ollut esimerkki monelle. Ajattelin, että olisi kiva, jos tämä uusikin voisi olla sellainen. Ei yksikään vanhoista kavereista ole pilkannut. Vankilassa uskonasioita on opittu kunnioittamaan, koska monilla on kaipuu muutokseen.

Uskossa saa olla vapaa, ei tarvitse itse pinnistää. Tulevaisuus ei pelota, kun Jeesus on läsnä joka hetki. Olen nyt viimeistä kertaa lusimassa. Kun portit aikanaan aukeavat, en tule takaisin kuin Raamattu kainalossa. Suoritan nimittäin lukion vankilassa. Unelmani on, että minusta tulee evankelista ja saan tehdä vertaistukityötä.

Olen viettänyt reilun kolmasosan elämästäni vankilassa. Vankila ei kuitenkaan mua ahdista, sillä Jumala pitää musta huolen niin kuin on sanassaan luvannut.

En ikinä voinut kuvitella, että elämä voisi tuntua näin hienolta. Endorfiiniryöppy saunan tai urheilusuorituksen jälkeen, jatkuva yhteys yläkertaan sekä rukous ja hetki Raamatun lukemista antavat voimaa.

 

Sisältö on osa Mahdollisuus muutokseen -kampanjaa, jonka järjestää medialähetysjärjestö IRR-TV yhdessä paikallisten seurakuntien kanssa.

Henkilökohtaiset muutoskertomukset ovat esillä:

  • Paikallisissa sanomalehdissä
  • Televisiomainoksissa: MTV3 ja Alfa-TV
  • Paikallisradioissa
  • Ulkomainoksissa
  • Julkisessa liikenteessä
  • Internetissä
  • Sosiaalisessa mediassa
  • Missiokirjassa